Tänä vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa huumorin Nobel-palkinnot. Rauhan huumorinobelin sai Yhdysvaltain armeijan projekti homopommin kehittämiseksi.

Homopommin.

Tämä vitsi kirjoittaa itse itsensä. Jotenkin kaikki tästä veistetyt puujalat ovat niin ilmeisiä, että mitään originaalia tästä on vaikea keksiä. Kuvitelkaa nyt: homopommi, kemiallinen ase, joka tekee kohteistaan homoseksuaaleja.

Mutta mitä tapahtuu, jos altistunut on jo valmiiksi homo? Entä mitä tapahtuu naisille? Homopommin olemassaolo kumoaisi käsityksemme elämästä, maailmankaikkeudesta ja sen sellaisesta.

Millainen käsitys homoista pommin kehittelijöillä oikein on? Ehkä sama kuin siinä vanhassa sananlaskussa "ne on kuulkaa pitkätukkahomoja kaikki, jotka ei käy armeijaa". Ehkä pommiekspertit ajattelevat, että pommin räjähdettyä ja savun hälvettyä vihollinen alkaa puhua nasaaliäänellä, pukeutua muotivaatteisiin ja ryhtyy sisustussuunnittelijaksi tappamisen sijaan.

Suomen kannattaisi investoida tähän salaiseen aseeseen tietenkin vain siinä tapauksessa, että sota uhkaa itänaapurimme kanssa.

Vai muuttuvatko uhrit aivottomiksi homoseksuaalizombeiksi (kuvitelkaa elokuvasarja Resident Evil), jotka panevat kaikkea mikä liikkuu?

Toisin kuin yleensä asekehittelyä, kannatan tämän aseen kehittämistä loppuun asti. Hyvä idea olisi myös ns. jarrun lisäämisen sijasta homokaasuttaa maailman armeijat säännöllisin väliajoin. (Vrt. Veikko Huovisen Kellog's Cornflakes-suunnitelma kirjassa Rauhanpiippu.)